Ruskeakarhu

ELINTAVAT

Ruskeakarhu on laajimmalle levinnyt karhulaji maailmassa. Suomessakin ne ovat levittäytyneet lähes koko maahan. Ruskeakarhut elävät pääasiassa havumetsissä, ja kanta on painottunut Itä-Suomeen. Karhut elävät yleensä yksin. Naaras ja uros ovat yhdessä kiima-aikaan kesällä ja emo elää varttuvien pentujensa kanssa yhdessä yleensä seuraavien pentujen syntymään saakka.
Hämäräaktiivisen karhun voi tavata myös päiväsaikaan ruuanhaussa. Karhu on lähinnä kasvissyöjä. Marjojen ja pehmeiden kasvinosien lisäksi karhuille kelpaa kyllä myös liha, varsinkin keväisin, kun kasvisravintoa ei ole saatavilla. Ruokavalioon kuuluvat myös hyönteiset ja niiden toukat – sekä tietysti hunaja. Myös haaskat kelpaavat karhuille

SUOJELU

Monet Euroopan karhupopulaatiot ovat pieniä ja eristyneitä. Niitä uhkaa häviäminen mm. elinympäristöjen vähenemisen ja metsästyksen vuoksi. 1900-luvun alkupuoliskolla karhujen määrä Suomessa väheni jopa vain 150 yksilöön, kun karhuja tapettiin vahinkoeläiminä. Rauhoitus ja itärajan takaa tulleet täydennykset ovat kuitenkin kasvattaneet karhukannan nykyiseen n. 900 (v. 2007) yksilöön. Suomessa karhu luetaan silmälläpidettäviin lajeihin ja se on ollut kokonaan rauhoitettu vuodesta 1999 alkaen. Rauhoituksesta voidaan kuitenkin poiketa erillisten pyyntilupien ja -kiintiöiden nojalla vahinkoja aiheuttavien karhujen poistamiseksi. Ranuan eläinpuiston karhut ovat osa Eurooppalaista kantakirjaa (ESB).

SOPEUTUMINEN TALVEEN

Pohjoisten alueiden karhut nukkuvat talviunta. Ne tankkaavat syksyllä lähinnä marjoja syömällä itselleen nahan alle vararavintoa, rasvaa, jota voi olla n. 30-35% karhun painosta. Talviunen aikana karhut eivät syö, juo, eivätkä virtsaa.

Ruskeakarhu

Ursus arctos arctos

Brown bear

LUOKKA:

LAHKO:

HEIMO:

KOKO: paino 100-300kg, säkäkorkeus 90-125cm, uros kookkaampi kuin naaras

LISÄÄNTYMINEN: Kiima kesä-heinäkuussa, kantoaika n. 7-9kk. Viivästynyt sikiönkehitys eli alkio kiinnittyy vasta loppusyksyllä. 1-3 pentua syntyy tammi- helmikuussa. Pennut itsenäistyvät n. 1,5-vuotiaina, sukukypsyys 4-5-vuotiaana.

ELINIKÄ: 30 v., tarhaolosuhteissa jopa yli 40 v.

Tiesitkö, että karhuemo synnyttää kesken talviunen tammi-helmikuussa? Syntyessään pennut painavat vain n. 400g, mutta emon rasvaisen maidon turvin pennut kymmenkertaistavat painonsa ensimmäisten elinkuukausien aikana.