Ranuan eläinpuistoon kesäkuussa saapuneelle manulille on viimeinkin valittu lempinimi. Uuden nimen johdosta Mortti-manuli tarjoaa lauantaina 8.9. sadalle ensimmäiselle eläinpuiston asiakkaalle Sisu-jääkarhusuklaat. Voittajan valinneet eläintenhoitajat halusivat nimen olevan lyhyt ja ytimekäs ja alkavan m-kirjaimella. Lukuisten hyvien ehdotusten joukosta nimeksi valikoitui Mortti, joka eläintenhoitajien mielestä kuvaa hyvin manulin uroskissamaista luonnetta. Mortti-nimeä ehdotettiin 5 kertaa, joten luvattu pääpalkinto… Read More


Toukokuussa syntyneet metsäpeuranvasat Dimi ja Mindi viettävät huolettomia lapsuuspäiviä emojensa kanssa Ranuan eläinpuiston metsäpeura-aitauksessa. Niillä on tulevaisuudessa tärkeä rooli peurakannan palauttamisessa Pirkanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle. Olemme mukana MetsäpeuraLIFE -hankkeessa Eläintarhojen suojelutehtävään kuuluu uhanalaisten luonnoneläinten kantojen vahvistaminen siirtoistuttamalla tarhassa syntyneitä yksilöitä luontoon. Ranuan eläinpuisto on mukana MetsäpeuraLIFE-hankkeessa, jonka tavoitteena on saada aikaan muutaman kymmenen yksilön kasvava lauma… Read More


Mehukas ja ravinteikas hilla kuuluu arvokkaimpiin luonnonmarjoihimme. Ranuan ympäristössä tätä marjaa kasvaa runsaasti, ja Ranua tunnetaankin Arktisena hillakylänä. Hillakausi huipentuu elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vietettäviin hillamarkkinoihin. 4.-5.8.2018 markkinoita vietetään jo 44. kerran. Ihmisten lisäksi hilloista nauttivat tietysti myös luonnoneläimet, jotka viettävät juhlia jängillä heinäkuun lopusta elokuun loppuun. Hillalle persoihin eläimiin kuuluvat mm. hiiret, myyrät ja näädät,… Read More


Eläinpuiston villieläimet eivät silittelyä kaipaaä, mutta kotieläinpuistossa moni eläin suorastaan odottaa pääsevänsä rapsuteltavaksi. Rapsuttelusta pitää erityisen paljon komeasarvinen vuohipukki Nuuska, joka kutsuttaessa kopsuttelee mielellään aidan viereen tervehtimään ihailijoitaan. Toinen ystävällisyydestään tunnettu kotieläinpuiston asukas on pohjoissuomenkarjan eli tutummin lapinlehmän härkä Aslak. Mustavalkoinen Aslak on rotunsa edustajaksi varsin kookas, mutta luonteeltaan hyvin lempeä. Myös puiston siat, jotka… Read More


Tänä keväänä Ranuan eläinpuistossa on jälleen koettu monta iloista perhetapahtumaa. Mieleenjäävimmät ovat olleet kanahaukan ja lapinpöllön onnistuneet pesinnät, ensimmäiset puiston historiassa. Nyt poikaset saanut lapinpöllönaaras on jo 29-vuotias, ja inhimillisen erehdyksen vuoksi siltä jäi äitiyden onni melkein kokematta. 1980-luvun lopulla linnun saapuessa Ranualle sille tehtiin sukupuolenmääritys, jossa tulokseksi saatiin koiras. -Monet lintukoiraat ja -naaraat ovat… Read More


Eläinpuiston uusin asukas, aasialainen arokissa manuli matkusti Ranualle 25.5. intendentti Mari Heikkilän kyydissä Helsingin Korkeasaaresta. Matka sujui rauhallisissa merkeissä. -Tämä manuli vaikuttaa olevan rento tyyppi. Se oli Korkeasaaressakin helppo käsiteltävä, kertoo Mari. Ranuan manuli on viime vuonna Korkeasaareen syntyneiden manulinpentujen isä. – Eläintarhaeläinten lisääntymistä ja sijoittamista koordinoi eurooppalainen eläintarhojen yhteisö EAZA. Se huolehtii mm. siitä,… Read More


Juhannusviikolla Ranuan eläinpuisto saa uuden ympärivuotisen nähtävyyden, kun sen keskelle valmistuu Maija Kovarin teos Seven Steps to Save the Ocean. Interaktiivinen Seven Steps to Save the Ocean kannustaa arkipäivän tekoihin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, ja sitä kautta arktisen luonnon suojelemiseksi. Teos sijaitsee keskellä puistoa olevalla rakalla, joka oli muinoin meren rantaa. Alueen läpi kävellään osaksi teosta rakennettua… Read More


Ranuan eläinpuisto on yhdistänyt voimansa suosittujen käyntikohteiden kanssa tarjotakseen hauskoja kesälomapäiviä perheille edulliseen hintaan. Lippuja on useita erilaisia, jotta omansa löytäisivät sekä rauhallisemmasta menosta että vauhdin hurmasta nauttivat. Yhteistyökumppaneina ovat SantaPark, Hop Lop Rovaniemi ja Rollohalli sekä Superpark Oulu. SuperPark Oulu on liikunnallinen sisäaktiviteettipuisto, josta löytyy trampat, volttiradat ja hyppyrit, scootti- ja skeittialueet, kiipeilytelineet liukumäkineen,… Read More


Ranuan eläinpuisto on yhdistänyt voimansa suosittujen käyntikohteiden kanssa tarjotakseen hauskoja kesälomapäiviä perheille edulliseen hintaan. Lippuja on useita erilaisia, jotta omansa löytäisivät sekä rauhallisemmasta menosta että vauhdin hurmasta nauttivat. Yhteistyökumppaneina ovat SantaPark, Hop Lop Rovaniemi ja Rollohalli sekä Superpark Oulu. HopLop Rovaniemi tarjoaa liikunnallisia seikkailuja koko perheelle taaperoikäisistä lähtien. Rollohallista löytyy haastetta taitavammillekin trampoliinitemppuilijoille ja volttitaitureille.… Read More


Ranuan eläinpuistossa viime marraskuussa syntyneelle jääkarhunpennulle on viimeinkin valittu nimi. Pennun nimeksi annettiin Sisu. Nimi kuvaa hoitajien mielestä hyvin pennun reipasta ja periksiantamatonta luonnetta, ja se viittaa myös mukavasti Suomen ja Ranuan 100-vuotisjuhlavuoteen. Eläintenhoitajat valitsivat nimen nimikilpailuun tulleiden 18 000 ehdotuksen joukosta. Lumi (335 ehdotusta) oli monen mielestä sopiva nimi jääkarhulle. Suosittuja vaihtoehtoja olivat myös… Read More