Hoivaeläintoiminta

Ranuan eläinpuisto toimii myös vahingoittuneiden luonnoneläinten hoitolana, jonne ihmiset voivat toimittaa apua tarvitsevia villieläimiä. Ranuan eläinpuistossa on vuosien varrella hoidettu yli 90 eri eläinlajin edustajia. Yleisin laji on laulujoutsen. Muita tavallisimpia lajeja ovat mm. kanahaukka, huuhkaja, kurki, telkkä ja helmipöllö sekä nisäkkäistä saukko. Harvinaisempia hoidokkeja ovat olleet kompassinsa sekoittanut kattohaikara sekä harmaahylkeen kuutti, joka jostain syystä oli eksynyt omakotitalon pihaan kilometrien päähän merestä.

Osa hoitamistamme eläimistä saadaan kuntoutettua siten, että ne voidaan palauttaa takaisin luontoon, osa jää eläintarhojen asukkaiksi. Valitettavasti aina on myös niitä, jotka ovat liian heikossa kunnossa selvitäkseen. Jos haluat tukea villieläinten hoivatoimintaamme, tee ostoksia Ranua Zoon nettikaupasta! Ohjaamme osan tuotosta hoivaeläintoiminnan tukemiseen.

Mistä tietää, että villieläin tarvitsee apua?

Jos löydät yksinäisen, avuttomalta vaikuttavan eläimenpoikasen, malta mielesi ja tarkkaile tilannetta jonkin aikaa. Monien lajien, kuten oravien, jänisten ja peurojen sekä useimpien lintujen poikaset voivat lepäillä erillään emostaan, eivätkä tarvitse ihmisten apua. Jos eläin on selkeästi loukkaantunut ja heikko, ota yhteyttä eläintenhoitajiimme tai läänin eläisuojeluvalvojaan ja pyydä toimintaohjeita.

Yleiseen hätänumeroon (112) voi soittaa, jos eläin aiheuttaa vaaraa ihmisille tai eläimen pelastamisessa tarvitaan viranomaisten erityiskalustoa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi moottoritiellä tai kaupunkialueella juokseva tai jäihin pudonnut hirvi tai poro.

Luonnonvaraiset hoivaeläimet Virpi Impiö 040 644 9242, virpi.impio@ranuazoo.com

Ranuan eläinpuiston eläintenhoitajat 040 644 9242 ja 0400 124 365 
Lapin läänin eläinsuojeluvalvoja Nina Rissanen 040 7151793