Ranuan Seudun Matkailu Oy:n uusi markkinointipäällikkö

Ranuan Seudun Matkailu Oy:n uudeksi markkinointipäälliköksi on Heini Lumijärvi. Hän aloittaa työnsä tammikuun 2022 aikana. Heinillä on aikaisempaa työkokemusta niin markkinoinnin kuin viestinnäkin osalta.

”Odotan innolla, että pääsen käärimään hihat ja aloittamaan työt Ranualla. Tässä työssä pääsen yhdistämään ammatillisen osaamiseni markkinoinnista ja viestinnästä itselleni tärkeisiin asioihin eli matkailuun ja kansainvälisyyteen. Eläinrakkaana tyyppinä olen erityisen ilahtunut eläinpuiston karvaisista kavereista”, iloitsee Lumijärvi.

Ranuan Seudun Matkailu Oy Heini Lumijärven johdolla alkaa toteuttamaan uutta Ranuan alueen matkailun yhteismarkkinointia osana yhtiön toimintaa. Ranuan kunnan lisäksi uudessa yhteismarkkinoinnissa on mukana Ranuan alueen matkailutoimijoita ja -yrityksiä. Uuteen yhteismarkkinointiin ovat tervetulleita kaikki alueen yritykset, erityisesti matkailutoimijat. Tervetuloa tutustumaan uuteen yhteismarkkinointiin sekä Heiniin! Kokoontumisrajoitusten ollessa voimassa, tapaamme mielellämme toimijoita yksittäisissä palavereissa.

 

Lisätietoja:

Johanna Koivunen

Toimitusjohtaja

Ranuan Seudun Matkailu Oy

  1. 050 413 1655